perjantai 10. toukokuuta 2013

MUODOSTA MONEKSI -NÄYTTELYN TEKIJÄHAASTATTELU: KORUMUOTOILIJA KAISU MÄKINEN



”Asiakkaille suunnitellut tuotteet ovat henkilökohtaisia, toiveet huomioon ottavia ja hyvin suunniteltuja ja valmistettuja. Malliston koruista yritän saada ajattomia, kestäviä, käytännöllisiä ja kauniita.”


Kaiku Korun töitä on esillä Taidekontin Muodosta moneksi -näyttelyssä
(kuva: Anu-Anette Varho)


Kerro hieman koulutustaustastasi.
Minulla on kaksi tutkintoa. Ensimmäiseksi kävin vaatetusalan artesaaniksi Mikkelissä, josta jatkoin suoraan Kuopion Muotoiluakatemiaan lukeakseni muotoilijaksi erikoistumisalueena jalometallit.

Mikä kiinnosti sinua erityisesti opintojesi aikana (materiaalit, tekniikat, erikoistuminen)?
Erikoistumisalueena tuotemuotoilussa oli tietysti jalometallit, mutta myös erikoistumisalueen sisällä pystyi valitsemaan itseänsä eniten kiinnostavia tekniikoita. Minun sydäntä lähellä on aina ollut koruissa käytettävät mekanismit sekä kivenistutus, koska olin kiinnostunut käyttämään koruissani värikiviä.

Miten päädyit nykyiseen ammattiisi?
Kouluaikojen jälkeen oli itsestään selvää, että haluan tehdä koruja työkseni. Muutin perhe syistä Mikkeliin takaisin opintojen jälkeen. Mikkelissä työtarjonta kultasepille on äärimmäisen pieni, joten päätin perustaa yrityksen, jossa voin toteuttaa molempia ammattejani.

Mikä on sinulle erityisen tärkeää suunnittelussasi ja tuotteissasi?
Erityisen tärkeää minulle on hyvin ja laadukkaasti tehty tuote, joka on pitkäikäinen, kaunis ja käyttäjälleen sopiva. Asiakkaille suunnitellut tuotteet ovat henkilökohtaisia, toiveet huomioon ottavia ja hyvin suunniteltuja ja valmistettuja. Malliston koruista yritän saada ajattomia, kestäviä, käytännöllisiä ja kauniita.

Kuinka tärkeää muotoilussa on mielestäsi käytettävyys?
Käytettävyys on tärkeä asia, teen tuotteitani ihmisille ja niitä on pystyttävä käyttämään. Haluan tehdä kauniita, koskettavia ja mielenkiintoisia koruja ja voisin samoilla kriteereillä tehdä taidekoruja, mutta en halua tehdä koruja vain taiteen vuoksi. Ehkä taiteilijan ja muotoilijan ero voisi olla se, että muotoilija tekee tuotteensa käytettäväksi, ei ainoastaan esille laitettavaksi.

Kuinka tärkeää muotoilussa on mielestäsi ympäristömyötäisyys?
Ympäristömyötäisyys on mielestäni tärkeää, vaikka en pysty omassa työssä täydellisesti sitä huomioimaan. Käytän koruissani kuitenkin ylijäämä materiaalia ja hieno asia jalometalleissa on se, että niitä on kierrätetty jo niin kauan kun ihminen on niitä käyttänyt. Omalla alallani on myös otettava huomioon eettiset asiat, kuten veritimantit ja niiden käytön välttäminen.

Milloin koet onnistuneesi työssäsi?
Silloin tuntee onnistuneensa, kuten asiakas antaa saamastaan tuotteesta tai palvelusta hyvää palautetta tai suosittelee muillekin. Onnistumista kokee myös ratkaistessaan vaikka esim. teknisen ongelman, jota on pohtinut jotakin tuotetta varten tai vain yksinkertaisesti keksiessään loistavan koruidean!

Missä asut ja työskentelet?
Asun Mikkelissä ja teen töitä omassa pajassa keskustan liepeillä. Tällä hetkellä teen työtä yrittäjänä osa-aikaisesti.

Työskenteletkö myös valtakunnallisesti?
Tarvittaessa ja mahdollisuuksien tulessa eteen! Korujani on myynnissä myös muissa kaupungeissa ja näyttelyihin otan osaa muissa kaupungeissa jos mahdollista, mutta perus työnteko ja toimiminen keskittyy Mikkeliin.

Kiinnostaako kansainvälisyys?
Osallistuin 2009 EU-rahoitteiseen Erasmus for Young Entrepreneurs yrittäjien vaihto-ohjelmaan, jossa työskentelin kuuluisan korusuunnittelijan opissa Milanossa 3kk. Sen jälkeen olen pitänyt yhteyttä näihin verkostoihin ja jatkossa saatan olla enemmänkin tekemisissä erilaisten EU-rahoitteisten verkostojen ja ryhmien toiminnassa.

Vaikuttaako suomalaisuus tai suomalaisen muotoilun perinne jotenkin työhösi?
En tiedä vaikuttaako suomalaisuus suoraan työhöni, mutta ulkomailla työskentelyn aikana huomasin omaavani todella suomalaisen tavan suunnitella ja suunnittelevani hyvin suomalaisia koruja. Ei omasta kulttuurista voi varmaan koskaan irrottautua täysin ja se varmasti näkyy tuotteissa.

Entä eteläsavolaisuus?
Ylipäätänsä savolaisuus varmaankin näkyy ja kuuluu ulospäin, mutta en varsinaisesti keskity suunnittelemaan eteläsavolaisia tuotteita. Etelä-Savon alueelta on löytynyt kuitenkin mielenkiintoisia muinaiskoruja, joista voisi olla kiva ottaa pohja jonkin korun suunnitteluun.

Mikä sinua inspiroi?
Ihmiset, tunteet, elokuvat (ja etenkin niiden keksityt maailmat), toisten keksinnöt, mekaaniset laitteet ja vekottimet, kauniit jalokivet, huippuluokan muotoilijat, esineiden merkitykset, vieraat kulttuurit ja uskonnot, kaikenlaiset tarinat (todelliset ja keksityt) ja siis melkein kaikki!

Mistä unelmoit?
Muutama haave on päässyt lipsahtamaan mieleen: jossain vaiheessa olisi kiva tehdä enemmän ”taiteellista” työtä, eli saada resurssit irrottautua oravanpyörästä ja pystyä toteuttamaan omia koru- ja vaateideoita vaikka yhden isomman näyttelyn verran. Haaveissa on myös toimia suunnittelijana, jossakin isommassa korualan yrityksessä tai saada suunnittelemiani koruja tuotantoon laajemmin.

 
LISÄÄ TEKIJÄHAASTATTELUJA VOI KÄYDÄ LUKEMASSA TÄÄLTÄ!



Kirjoitti:

Anu-Anette Varho
Läänintaiteilija
Taiteen edistämiskeskus
Mikkelin sivutoimipiste
Paukkulinna, Paukkulantie 22, 50170 Mikkeli
p. 029 533 0925
anu-anette.varho@minedu.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti